Ei siitä ole kuin neljä päivää kun viimeksi kirjoitin. Se tuntuu ikuisuudelta. Olen jotenkin addiktoituvaa tyyppiä kun puhutaan rutiineista. Tällä hetkellä fiksini ovat kahvi, juoksulenkit, bloggaus, hyvä ruoka ja ajoittainen matkustaminen. Olen myös koukussa kaavan rikkomiseen ja ihan mihin tahansa, mitä ei saa tehdä, tai mikä saa minut tuntemaan olevani oman elämäni ohjaimissa. Ja tietenkin Facebook. Siihen olen aivan totaalisen addiktoitunut.
Olen viimeaikoina punninnut paljon suhdettani Facebookiin. Erityisesti Tomi Tuomisen kolumnissaan (SUE-lehti) nostamaa pointtia siitä, miten sitä tulee alitajuisesti pikkuhiljaa muovattua Facebook-feediä enemmän ja enemmän itsensä näköiseksi. Olen huomannut, että omakin Facebook-seinäni herättää tasaiseen tahtiin vitutuksen tunteita. Erityisesti vaalien ja Flow Festivaalin aikoihin ihmiset näyttävät todelliset värinsä. Silloin karsinnalle todellakin olisi varaa. Minulla on Facebookissa yli 600 kaveria. Joukosta löytyy jos jonkinlaista hiihtäjää.
Olen pitänyt aika avointa linjaa Facebookin kanssa. Jos joku on frendannut minut, olen melkein aina hyväksynyt. Ainoa kriteerini on ollut, että nimi kuulostaa tutulta. Ventovieraita ei Facebook-ystävieni joukosta löydy. Olen käyttänyt Facebookia kautta linjan omana pienenä promokanavanani. Olen mainostanut bändejäni, firmaani, tapahtumiani ja kavereiden juttuja. Iso ystäväjoukko on ollut suuri etu tässä. Vastapainoksi olen myrkyttänyt kavereideni Facebookia mielestäni hauskoilla kuvilla, jutuilla ja millä tahansa mikä päähäni juolahtaa, mutta ei löydä tietään muuta kautta ulos. Nyt olen joutunut miettimään asiaa uusiksi.
Nykyisin minulla ei ole enää firmaa, tai bändiä jota promota. Lisäksi olen pyrkinyt rajoittamaan Facebook-postauksieni määrää yhteen päivässä. Olen harkinnut vakavasti kaverilistani supistamista. Kaverilistaltani nimittäin löytyy tällä hetkellä mm. itselleni vieras Israelilainen ohjelmamyyjä, joka postaa Facebookiin hepreaksi, sekä saksalainen musiikkikustantaja, joka postaa Facebookiin sukelluskuvia. Mitä yhteistä meillä on? Musiikki, ehkä. Jos sillä logiikalla liikuttaisiin, voisi minulla olla miljoonia Facebook-kavereita. Internet connecting people.
Minulla on onneksi kavereita myös Facebookin ulkopuolella. Olen alkanut pitää heihin yhteyttä enemmän ja enemmän "oikeassa elämässä". Jotenkin koen tärkeäksi, että välillä laitetaan tekstiviestejä, tai soitetaan, ihan vain sen takia ettei se tunnu enää luontevalta. Koen, että Facebookin ulkopuolisia kontakteja arvostetaankin nykyään enemmän kuin perus Messenger-viestiä. Olen myös vakavasti harkinnut iPhoneni korvaamista Nokialaisella "peruspuhelimella", ihan vain sen takia, että siinä ei ole Messenger-ominaisuutta.
Jotenkin on perustellumpaa jättäytyä kehityksen (lue: jatkuvan tavoitettavuuden) ulkopuolelle, kun siihen ei ole "mahdollisuutta". Oikeasti, koska esim. jos luet viestin, mutta et kerkeä vastaamaan, viestin lähettäjä saattaa hyvinkin loukkaantuua. Eihän se niin voi mennä.
Näitä Facebook-pohdintoja on aina hauskaa lukea...sitä mitä asioita ne eri ihmisille merkitsevät ja nimenomaan kuinka selvästi merkitsevät. Itse olen yhä ilahtuneempi kai siitä, että se ei enää merkitse juuri lainkaan ja pitkän tauon jälkeen palattuani olen jopa vieraantunut ja huomannut, että ei se juuri tuo lisäarvoa. Mutta se on okei. Se on juuri oikein. Facebook on okei, mutta se on hyvä että se ei merkkaa koko maailmaa ja se, että ketä siellä on kavereina ja kuinka monta. En osaa itse nähdä Facebookia syvällisten ystävyyksien hoitopaikkana ja ajatus vähän karmaiseekin. Jos haluan sanoa jotain todella merkitsevää, niin täytyykö mun kertoa se _Facebookissa_ ja varoa kuka tärkeän sanomani näkee? En halua. Toinen mikä siinä myös mietityttää on juuri tuo pieni kylmyys, että jokaisen kaverin tulisi olla jollain tavalla hyödyllinen omalle elämälle tai täysin samoja mielenkiinnon kohteita omaava. Jos ei, niin kavereista vaan pois (vaikka teillä olisi voinut olla vaikka mitä yhteistä). Toiseksi, mitä lisäarvoa se ihmisten poistaminen tuo? Juuri sen, että kukaan ei näe omia näennäisesti/oikeasti tärkeitä juttuja vai se, että tärkeä seinä ei täyty asioista, jotka eivät miellytä tai kiinnosta henkilökohtaisella tasolla? No, joka tapauksessa siinä nostaa itsensä jalustalle ja haluaa suhtautua sovellukseen omistavasti ja osana persoonallisuutta - olla ohjaaja, joka määrittelee ja suodattaa maailmaa, mieluisakseen. Itsekään en suopeasti mihin tahansa suhtautuisi, mutta missä raja.... jossain mikä saa enemmänkin pään kihisemään kiukusta kai... Ehkä en suhtaudukaan Facebookiin täysin kevyesti kun tällläisiä jaarittelen täällä....on vaan niin hauskaa miettiä näitä kulutustottumuksia! En mäkään tosin aina ole kovin hyvä ollut ja näihin aatoksiin on tultu monen mutkan kautta. Nyt on just hyvä näin.
VastaaPoistaHyvä, että säkin koet että Facebookin ulkopuolella voi jutella ja sen, että ei jatkuvasti tarvitse olla tavoitettavissa! Thumb up. Ja tosiaan, jokaisen Facebook-tili on henkilökohtainen ja jokainen tehköön mitä lystätköön sovelluksellaan. Halusin vain tuoda, pyytämättä, yhden näkökulman lisää painiessasi kaverilista-probleeman parissa ;)
Heips, ja kiitos kommentista. Kieltämättä on välillä vähän kylmäävää poistaa kaverilistalta jengiä ihan vain sen takia, että arvomaailmat eivät osu yksiyhteen. Sitten taas ehkä lähes yhtä kylmäävää on lisätä kaveriksi ihmisiä, joita ei oikeasti tunne. :)
VastaaPoistaNykyisin trendinä kun tapaa olla, että jos ollaan kerran sanottu moi, oikeuttaa se Facebook-kaveruuteen ja ainakin itse jaan itsestäni sen verran vapaasti tietoa Facebookissa, etten haluaisi ihan moikkatuttuja kavereikseni sen varjolla lisäillä.
Niin monta kuin on Facebook-käyttäjää, on myös mielipidettä. Mielestäni on niin ikään mielenkiintoista lukea miten ihmiset suhtautuvat Facebookiin. Monia tuntuu ahdistavan sen rooli omassa elämässä. Se on mielestäni ihan tervettä, sillä sähköinen kommunikointi ei ole ihmiselle kovin luonnollista. Olisin huojentunut, jos Facebookista luovuttaisiin, eikä tilalle tulisi uusia vastaavia palveluita. (nimim. kehitystä vastaan lämpimämmän ja rakastavamman maailman puolesta)