Jaksamisesta.

Täytyy myöntää, että välillä minusta tuntuu että olen jollain tavalla maanisdepressiivinen. Ainoa ongelma vaan on se, että minulla ei ole maanisia ja depressiivisiä kausia, vaan nuo hyvät ja uutterat olot ja alakuloisen surkeat olot mahtuvat samaan päivään. 

Kyse ei ole maanisdepressiivisuudesta. Uskon, että olen vaan ns. erityisherkkä. Se ei ole tässä tapauksessa hyvä tai huonoa asia, se vaan on jotain mitä pieni osa ihmisistä on. Ominaisuus, jonka kantaja kokee maailmaa hieman enemmän kuin muut. Sen riemut ja surut.

Olen alkanut miettiä olisiko jotain mitä voisin tehdä itselleni, että olisi helpompi saavuttaa onni ilman alakuloja. Maailman kun voi kokea monella tavalla. Jatkuvasti framilla on kauniita ja hienoja asioita, sekä ikäviä ja epäreiluja asioita. Uskon kuitenkin että jos elämässä on noin muuten perusasiat kohdillaan, on niitä ikäviä ja epäreiluja asioita helpompi kestää. Ja niitä kauniita ja hienoja asioita ei välttämättä edes tarvitse arjesta selviämiseen.

Mutta jotenkaan sitä ei itse kuitenkaan voi valita, että miten maailman milloinkin kokee ja millainen olo siitä tulee. Tiedän että minulla on esimerkiksi tällä hetkellä asiat paremmin kuin vuosiin. Onnellisuuden sietämätön vaikeus. Aina löytyy asioita, jotka voisivat olla paremmin ja sitten niihin keskittyy, vaikka samalla olisi miljoona asiaa jotka on hyvin, joihin voisi ihan yhtä lailla paneutua. Ja vaikka joskus niihin osaisikin paneutua, ote saattaa helposti lipsua.

Minulla alkaa loma kahden päivän päästä. Viime aikoina on tullutkin sellainen olo, että loman tarpeessa. Silti jos voisin, lahjottaisin sen loman kernaasti pois. Tiedän että lähipiirissäni on ihmisiä jotka tarvitsisivat tuota lomaa huomattavasti enemmän kuin minä itse. Otankin lomani siltä kantilta, että kerään lomallani voimia, että voin taas olla paremmin avuksi läheisilleni.

Välillä mietin tuleekohan elämästä koskaan helpompaa. Joskus tuntuu siltä, että vaikka menen jatkuvasti eteenpäin ja liikun kohti stressittömyyttä ja huolettomuutta, palaan aina samojen ongelmien ääreen. Oli ne ongelmat sitten hankalia ihmisiä, velvollisuuksia tai vaikka omasta hajamielisyydestä aiheutuneita juttuja, löydän itseni säännöllisesti niiden ääreltä.

Ehkä voisi auttaa jos vaan lakkaisin välittämästä, mutta voiko niin päättää? En jotenkaan usko että voi. Ainoa asia mitä keksin on vaan vetää rajoja ja oppia tuntemaan itsensä, mihin sitä taittuu ja mihin ei. Puolustaa omaa ja läheisten hyvinvointia viimeiseen asti.

Kai tajusin juuri tätä kirjoittaessani, että aikuisena ihmisenä me kaikki olemme itse vastuussa omasta hyvinvoinnistamme. Kukaan ei tee sitä puolestamme. Ja meidän täytyy olla röyhkeitä ja itsekkäitä aina kun tilanne sitä vaatii, että jaksamme taas vuorostaan olla niitä hyviä ja auttavaisia auttavaisia ihmisiä, silloin kun meitä aidosti tarvitaan.

Kevättä rinnassa.

Minulla on tapana sanoa, että helmikuu on talven viimeinen kuukausi. Kun helmikuu loppuu, alkaa kevät. En tiedä pitääkö viisauteni kutinsa, mutta mitä olen harjaantumattomalla keittiömeteorologin silmälläni seurannut, viimeiset viisi vuotta ollaan menty pitkälti sanelemillani nuoteilla. Tänäkin vuonna helmikuun päättyessä mittari pamahti railakkaasti plussan puolelle ja aurinko ilmaantui taivaalle kuin mikäkin sääilmiö.

Masentuneet siskot ja veljeni, pitkä ja pimeä talvi on ohi. Olen normaalisti pitänyt talvea jonkinlaisena eloonjäämistaisteluna, koittaen vain selvitä, sanan tarkinta yksityiskohtaa myöten. Tänä vuonna kuitenkin jostain syystä opin lähestulkoon nauttimaan talvesta. En tiedä oliko syynä sitten avantouimisen löytäminen vai kenties bänditoiminnan tuoma jännitys, talvi meni omalla kohdallani tänä vuonna tavattua nopeammin ja kivuttomammin.

Kevät on täällä ja niin kuin joka vuosi, myös tänä vuonna muutoksia on ovella. Alkaen kesäkuun alusta tyttöystäväni muuttaa kanssani Tampereelle. Tämä tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että ihmisen on mahdollista muuttaa Helsingistä pois. Se on ehkä tärkein huomio. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että joudun luopumaan minulle niin rakkaaksi muodustuneesta miesluolastani,  mancavesta.

Olen todella iloinen, että tyttöystäväni suostui muuttamaan Tampereelle. Tosin onhan hän täältä kotoisinkin. En olisi ollut valmis luopumaan kaikesta, mitä olen tänne ehtinyt neljässä vuodessa itselleni rakentaa. Vasta kun harkitsin Helsinkiin muuttamista aidosti tajusin mistä kaikesta joutuisin luopumaan. Olisin joutunut luopumaan ystävistäni, bändistäni, kissoista, työpaikastani, työkavereistani, harrastuksistani, niin paljon rakastamastani luonnosta sekä tamperelaisesta lepsun pulskeasta elämäntavasta, johon itsekin olen kasvanut sisään.

Ai että siitä tulee siistiä, asua yhdessä. Voidaan vihdoin toteuttaa kaikki visiot mitä ollaan ehditty miettiä, kun ollaan asuttu erossa. Odotan sitä jo. Ja lisäksi odotan kesää. Odotan sitä niin paljon. Odotan yöttömiä öitä, iltoja puistoissa, uimista eksoottisissa paikoissa, mökkireissuja, liian kuumia autoja, keikkoja, jäätelöä ja niitä päiviä jolloin aurinko paistaa niin kuumasti, että heikommat eivät vaivaudu poistua kodeistaan.

Talvi 2015 on ollut aikuisen elämäni parasta aikaa. Vaikuttaisi siltä, että myös keväästä ja kesästä on tulossa todella hyviä. En ole enää pitkään aikaan pelännyt vanhenemista. Uskon, että mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän alan arvostaa kaikkea mitä minulla on.

Unettomuudesta.

Minun ei pitänyt kirjoittaa tänään blogiin. Minun piti mennä ajoissa nukkumaan, ennen kello yhtätoista, ja kirjoittaa tämä blogipostaus vasta huomenna päivällä paremmalla ajalla. Joskus asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin toivomme. Kello on nyt yli neljä aamuyöllä ja nukkumisen sijaan kirjoitan blogipostausta unettomuudesta.

Tämä viikko on ollut varoittava esimerkki viikoista, joita ihmisen ei pitäisi antaa tapahtua itselleen. Tajusin, että tällä viikolla olen onnistunut sopimaan joka ikisen päivän tukkoon aktiviteettejä siitä hetkestä kun lähden aamulla klo 7 kävelemään töihin aina kello 21 kun palaan kotiin. Tällainen aikataulu sekoitettuna liialliseen kofeiinin kulutukseen, huonoihin ruokailutottumuksiin ja herkästi stressaavaan luonteeseen ei ole match made in heaven. Ehei, edellä mainittu yhdistelmä on mitä paras synnyttämään unettomuutta.

En ole huonouninen luonne. Nukahdan normaalisti kymmenen minuuttia silmien sulkemisen jälkeen. Ehkä juuri siksi tuon kymmenen minuutin nukahtamisikkunan missaaminen on kuin myrkkyä loppuyön nukahtamisyrityksille. Toisaalta, kun mieli pyörittää huolia ympäri mieltä alati kiihtyvällä tahdilla ei siltä helppoa nukahtamista voi enää toivoakaan. Jos päivän aikana mieli on ihmisen paras ystävä, voi siitä tulla yöaikaan ihmisen pahin vihollinen.

Onneksi unettomuudesta on paljon tietoa netistä.  Unettomuuteni on sekoitus kofeiinin yliannostusta ja ahdistusta. Molemmat varmasti miljoonille ihmisille tuttuja asioita. Jo ihan vaan asiasta lukeminen ja sen ymmärtäminen, että huomenna on uusi parempi päivä auttaa mieltäni rauhottumaan. Lisäksi löysin erilaisia neuvoja miten saada kroppa rauhoittumaan ennen nukkumaanmenoa, joita olen tässä testaillut. Tulin juuri lämpimästä suihkusta, mutustan tätä kirjoittaessa juustosämpylää ja pian otan lasillisen kuumaa maitoa. Sängyssä minua odottaa kuopiolaisen indieyhtyeen rauhallinen musiikki.

Haluan pysyä optimistisena. Toki harmittaa, että jo valmiiksi kiireisestä ja vaikeasta viikosta tulee entistä vaikeampi univajeen ansiosta. Onneksi tässä on kuitenkin puolensa.  Sain unettomuuteni takia todennäköisesti ratkaistua ongelman, joka aiheutti minulle ahdistusta. Ilman asian päätöntä tuntia kestänyttä märehtimistä en välttämättä olisi ikinä löytänyt aikaa löytää ongelmaan ratkaisua. Ratkaisun ansiosta uskon että loppuviikosta taas tulee minulle itseasiassa helpompi, ainakin sen unensaamisen puolesta.

Nyt taidan mennä takaisin sänkyyn yrittämään nukahtamista, tai sitten vain pyörimään vielä pariksi tunniksi kunnes herätyskelloni pirahtaa. Pidetään peukkuja että huomenna tämä kaikki on vain utuinen ja ikävä muisto. Neuvona tulevalle minälle haluan kuitenkin antaa vielä sen, että ttoivon ettei tuleva minä enää ikinä juo yli 4 pientä kuppia kahvia päivässä. Toivon ettei hän myöskään pakkaisi viikon aikatauluaan täysin piukkaan ja oppisi sanomaan ei oman terveytensä ja hyvinvointinsa vaalimiseksi. Toivoisin myös että hän ymmärtäisi stressaavista asioista keskustelemisen tärkeyden mielummin jo ennen kuin on liian myöhäistä.

Mutta sen pitemmittä puheitta hyvää yötä (ja huomenta). Pitäkää peukkuja minulle. Yhtälailla kun minä pidän peukkuja sinulle, rakas onneton sielu joka olet googlaamisen kautta löytänyt lukemaan tätä tekstiäni parempien yöunien toivossa. Me pystymme siihen, et ole yksin.