Aloitin joulun välipäivinä lukemaan kirjaa, Patti Smithin Ihan Kakaroita. En ollut lukenut pariin vuoteen mitään. Kun sain kirjan lahjaksi, tiesin että aika oli koittanut. Kirja oli ehkä juuri sopivan haastava, mutta koukuttava lukemisharrastuksen uudelleenaloittamiseksi. Lopulta koukutuin ihan totaalisesti. En ainoastaan hyvään kieleen, vaan myös kirjassa kuvailtavaan maailmaan, 1960-luvun New Yorkiin. Aluksi Pattin maailma sai minut kyseenalaistamaan omani. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän vertailin ja puntaroin. Päädyin arvostamaan elämääni tällaisenaan. Olen oman onneni seppä, oikeasti. Se riittää.
Smithin kirjan jälkeen tartuin Kurt Cobainin elämänkertaan. Iso virhe. Sanotaan, että lukuinto kestää yhden hyvän kirjan verran. Kun käteen tarttuu seuraava kirja joka ei ole yhtä hyvä, innostus lopahtaa. Ja voi pojat kuinka tyhjän arvan vedinkään. Kurt-kirjassa suurin ongelma oli suomennoksessa. En saanut kirjasta mitään selvää. Se oli suomennettu niin epäselvästi. Päädyin lopulta kirjoittamaan Like-tuontavastaavalle asiasta. Sain vastauksen, joka sai minut hyvälle tuulelle. Liken tuotantovastaava on huipputyyppi.
Lukuintoni ei lopahtanut. Janoan kirjallisuutta ehkä enemmän kuin koskaan. Tähän on selkeä syy-yhteys. Olen asunut nyt yli kolme kuukautta ilman televisiota. Vietän yhä enemmän aikaa täydessä hiljaisuudessa. On ainoastaan luonnollista täyttää se hiljaisuus jollain. Omassa tapauksessani kirjallisuudella. Antaa mielikuvituksen juosta, eikä turruttaa sitä. En sano, että televisiottomuus on oikotie onneen. Jos kuitenkin on valmis kohtaamaan omat ajatuksensa täydessä hiljaisuudessa, ja kävelee voittajana kertomaan siitä, voisi sanoa, että televisiottomuus oikeasti tekee ihmisestä hieman onnellisemman.
Ajattelin seuraavaksi tarttua isoveljeni kannustamana pari vuotta sitten hankkimaani Outoustalous-kirjaan (Freakonomics). Muistan lukeneeni sitä aikoinani sata sivua, kunnes löysin Freakonomics-elokuvan. Katsoin sen ja jätin kirjan kesken. Tiedän, mikä idiootti. Nyt olen kuitenkin unohtanut jo suurimman osan kirjan sisällöstä ja on revanssin aika.
Luen ainoastaan suomeksi. En ole juntti, syy on yksinkertainen. Haluan oppia kirjoittamaan paremmin. Olen liian laiska ja ADHD opiskellakseni kielioppia, tai satsatakseni kielen huoltoon muutenkaan. On jotenkin luonnolisempaa opetella tekemisen kautta. Kirjoitan blogia, luen ammatikseen kirjoittavilta, kirjoitan lisää. Matkin, apinoin, opin, omaksun. Ihan mitä ikinä hyväksi kirjoittajaksi kasvaminen vaatikaan. Aika ei onneksi ole ongelma, minulla on koko elämä aikaa. Olen kehittynyt huimasti bloggauksen myötä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Kuka tietää kuinka hyvin kirjoitan seuraavan puolentoista vuoden jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti