Jos olet lukenut joskus blogiani täällä Bloggerissa, tai samaa blogia Rosvoissa, ihmettelet varmaan miksi aloitan uuden blogin. Annas kun selitän. Weneverstoodachancen oli tarkoitus olla puhdasverinen musiikkiblogi. Sitä se itseasiassa olikin vielä viime heinäkuuhun asti kun muutimme ex-tyttöystäväni kanssa Tampereen keskustasta kauemmas rivitaloalueelle.
Asiat alkoivat mennä, tai olivat menneetkin jo jonkin aikaa päin metsää. Aloin kirjoittamaan blogiin elämästäni kun en keksinyt minne muuallekaan sitä purkaa. Niinpä musiikkiblogista tuli lifestyle/musiikkiblogi. Syyskuun lopulla ero alkoi jo häämöttää ja niinhän siinä sitten lopulta kävi. Muutimme takaisin keskustaan, mutta eri osoitteisiin.
Siitä asti olen kirjoittanut elämästäni aktiivisesti blogiini. Jälleen kerran koska en ole keksinyt minne muuallekaan sitä purkaa. Keksin jopa tavan oikeuttaa itselleni elämääni liittyvät postaukset. Ongelmaksi tekstit muodostuivat vasta siinä vaiheessa kun niitä alkoi olla enemmän kuin musa-aiheisia postauksia. No, sitä ongelmaa ei ole enää tulevaisuudessa, sillä tästä eteenpäin käsittelen elämääni täällä ja musajuttuja Rosvoissa. Rosvot ei alunperinkään ollut oikea paikka lifestyleblogille. Blogger taas on.
Niin ikävältä kuin se kuulostaakin weneverstoodachance on alusta asti ollut tietynlaista huoraamista. Toki kantava ajatus blogin taustalla on ollut auttaa bändejä, mutta samalla asiat kuten lukijamittarit yms. ovat olleet minulle todella tärkeitä. Siinä on ehkä osittain alitajuisestikin tullut kirjoitettua juttuja vähän senkin perusteella mistä voi tulla hitti ja mistä ei.
Täällä ei ole paineita mittareista. Voin kirjoittaa mitä haluan, mistä haluan ja miten haluan. Tämän blogin ei tarvitse käsitellä musiikkia mitenkään. Jotenkin jo se tuntuu ihan älyttömän hyvältä. Lisäksi ei tarvitse olla huolissaan siitä, että tuleeko kirjoitettua liikaa omasta elämästä. Tämä blogi kun on tehty elämää varten. Vähän niin kuin päiväkirja. Elämää, jota minä elän ja josta minä kirjoitan, niin kuin minä haluan.
Pakko lopettaa tämä postaus pienellä nöyrällä kiitoksella Teemu Suomiselle. Teemun Soberismia-blogi antoi kipinän tämän blogin syntyyn. En kyllä usko, että tämä blogi tulee menemään niin syvälle kuin Teemun blogi. En ainakaan tällä hetkellä koe sille tarvetta. Tietynlaisena terapiavälineenä tämäkin blogi voisi kyllä toimia. Ajan kanssahan se sitten selviää. Sillä välin keskityn elämään.
Asiat alkoivat mennä, tai olivat menneetkin jo jonkin aikaa päin metsää. Aloin kirjoittamaan blogiin elämästäni kun en keksinyt minne muuallekaan sitä purkaa. Niinpä musiikkiblogista tuli lifestyle/musiikkiblogi. Syyskuun lopulla ero alkoi jo häämöttää ja niinhän siinä sitten lopulta kävi. Muutimme takaisin keskustaan, mutta eri osoitteisiin.
Siitä asti olen kirjoittanut elämästäni aktiivisesti blogiini. Jälleen kerran koska en ole keksinyt minne muuallekaan sitä purkaa. Keksin jopa tavan oikeuttaa itselleni elämääni liittyvät postaukset. Ongelmaksi tekstit muodostuivat vasta siinä vaiheessa kun niitä alkoi olla enemmän kuin musa-aiheisia postauksia. No, sitä ongelmaa ei ole enää tulevaisuudessa, sillä tästä eteenpäin käsittelen elämääni täällä ja musajuttuja Rosvoissa. Rosvot ei alunperinkään ollut oikea paikka lifestyleblogille. Blogger taas on.
Niin ikävältä kuin se kuulostaakin weneverstoodachance on alusta asti ollut tietynlaista huoraamista. Toki kantava ajatus blogin taustalla on ollut auttaa bändejä, mutta samalla asiat kuten lukijamittarit yms. ovat olleet minulle todella tärkeitä. Siinä on ehkä osittain alitajuisestikin tullut kirjoitettua juttuja vähän senkin perusteella mistä voi tulla hitti ja mistä ei.
Täällä ei ole paineita mittareista. Voin kirjoittaa mitä haluan, mistä haluan ja miten haluan. Tämän blogin ei tarvitse käsitellä musiikkia mitenkään. Jotenkin jo se tuntuu ihan älyttömän hyvältä. Lisäksi ei tarvitse olla huolissaan siitä, että tuleeko kirjoitettua liikaa omasta elämästä. Tämä blogi kun on tehty elämää varten. Vähän niin kuin päiväkirja. Elämää, jota minä elän ja josta minä kirjoitan, niin kuin minä haluan.
Pakko lopettaa tämä postaus pienellä nöyrällä kiitoksella Teemu Suomiselle. Teemun Soberismia-blogi antoi kipinän tämän blogin syntyyn. En kyllä usko, että tämä blogi tulee menemään niin syvälle kuin Teemun blogi. En ainakaan tällä hetkellä koe sille tarvetta. Tietynlaisena terapiavälineenä tämäkin blogi voisi kyllä toimia. Ajan kanssahan se sitten selviää. Sillä välin keskityn elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti