Rakas päiväkirja. Olen onnistunut pysymään kiireisenä. En ole onnistunut pysymään sataprosenttisen terveenä, mutta ehdottoman kiireisenä. Ajattelin, että tämä postaus voisi olla taas vähän listaavampi kuin aiemmat pohtivat postaukset. Välillä näitäkin tarvitaan, jos vaikka haluan kahden vuoden päästä tietää mitä oikein tein elämälläni tammikuussa 2015.
No tuleva minä, olen ainakin pitänyt itseni kiireisenä. Jos ei jo käynyt selväksi. Enkä halua valittaa, tähän on pyrittykin. Kiire on hyvästä. En tiedä miksi sitä aina täällä päivittelen. Aloitimme viime joulukuun alkupuolella työstämään yhtyeeni debyytti-EP:tä. Hinkkasimme biisit aika pitkälti niin puhki, että ainakin minä jo hetkellisesti opin vihaamaan niitä. Joulukuun puolessa välissä alkoi äänitykset, jotka jatkuivat aina tammikuun puoliväliin asti.
Nyt EP on miksauksessa, kiitos luojan. Minussa ei olisi ollut enää annettavaa tuolle äänitteelle. Jos joskus on ollut kaikkensa antanut olo jonkin äänitteen suhteen, niin nyt on, tuon perkeleen. Uskon edelleen että äänitteen päällä leijuu jonkinlainen kirous, sillä olin sen joka ikisenä äänityspäivänä kipeänä. Lauluäänityksissä onneksi sen verran miedosti ettei se kuulunut äänessä, mutta tuntui kyllä päässä, hetkellisinä tajunnanmenetyksen pelkoina.
Jännittävää tämän hetkisestä tilanteesta tekee sen, että meillä on tuolle EP:lle jo julkaisija. Ihan oikea levy-yhtiö tai itseasiassa näillä näkymin kaksi, joista toinen on saksalainen. Olemme myös onnistuneet buukkaamaan kelpo läjän keikkoja keväälle ja kesälle, on siis paljon odotettavaa. Kaiken bänditouhun sivulla olen yrittänyt pitää kiinni blogeistani, vaihelevalla menestyksellä. Ja tottakai rakkaasta tyttöystävästäni, jolle olen pyrkinyt omistaa kaiken ajan, jota en vietä töissä, bändin parissa tahiessa tai kisujen kanssa leikkiessä.
Töissä menee tällä hetkellä hyvin. Olen saanut pyhitettyä työpaikkani ulkopuolisilta ärsykkeiltä vapaaksi alueeksi. Nautin tavallaan siitä, että saan laittaa muun maailman pauselle kahdeksaksi tunniksi päivässä ja kun astun työpaikaltani ulos alkaa taas rattaat sinkoilemaan ja pyörimään. Kai elämäni parhaimmillaan on kaaoksen reunalla tasapainottelua. Uskon, että sen on oltava sellaista härdelliä, etten tylsisty, mutta kontrolloitua, etten tule hulluksi. Markan bätmänin leikkimistä - päivät toimistoduunissa ja yöt rokissa.
Odotan taas tulevaa. Pian alkaa extramukavat ajat kun helmikuu alkaa. Olen menossa kevään aikana ainakin MARS:iin ja Tallinn Music Weekille. Lisäksi odotan innolla isomman yleisön reaktiota EP:semme ja kaikkea siitä syntyvää pikkuista hypehurinaa. Niin ja lumet sulaa. Voi kaivaa arskat esiin. Ajatelkaa, kesään on enää neljä kuukautta. Tuu esiin aurinko.
Loppukevennyksenä tälle hajanaiselle ja sekavalle aivosäntäilylle on pakko vielä kertoa tämä. Sain viikonloppuna varmistuksen, että toinen puoli sukuhaarastani on kotoisin Venäjältä. Tuntuu hurjalta, että minussa on venäläistä verta. En sano tätä mitenkään loukkaavana, mutta jotenkin se pelottaa minua. Se venäläinen veri. Samalla aikaa olen vähän innoissani. En olekaan niin tavallinen mitä luulin. Olen venäläinen. Veli venäläinen, hauska tutustua.