Mikä Rumba!

Tämän tekstin piti alunperin kulkea nimellä Rumba, mitä paskaa taas?, mutta koska otsikko menetti iskevyytensä jo ennen syntyään jouduin editoimaan sitä iskevämpään muotoon. Suunnittelin tätä tekstiä alunperin Facebook-statuksesi, mutta koska minulla on tällä hetkellä Facebookissa koira-alterego, ei päivitys olisi sopinut hänen suuhunsa. Facebook-status-ajatuksen kaaduttua meinasin kirjoittaa tämän jutun toiseen blogiini, mutta koska haluan välttää epämiellyttävät konfliktit sikariportaamme kanssa jaan ajatukseni täällä ns. privaatisti.

Uusin Rumba tipahti tänään postiluukusta. Vaikka en ole koskaan lehdestä juuri pitänytkään, odotan uutta Rumbaa aina innolla. Mikään ei nimittäin ole kivempaa kuin löytää uunituore musiikkilehti lattialta kotiin töistä tullessa, pistää kahvi tippumaan  ja hiljentyä lukemaan.

Olen ollut Rumba-lehden tilaaja pari vuotta. Aloin tilaamaan Rumbaa samaan aikaan kun perustin levy-yhtiön. Aluksi lähinnä sen takia, että halusin tietää mistä bändeistä lehti kirjoittaa ja millä perustein. Olin myös kiinnostunut lukemaan, josko lehti olisi noteerannut artistejamme, tai kavereiden bändejä. Ennen Rumban tilaamista en ollut lukenut muita musiikkilehtiä kuin SUE:a, jota olen muuten seurannut aktiivisesti jo kymmenen vuotta.

Rumba-lehden lukeminen on kuin Jengan pelaaminen. Kun otat lehden eteesi, torni on vielä ehjä ja hyvinvoiva. Sinä olet torni. Lukiessasi pelaaja, eli Rumba-lehti ja sen toimittajat napsivat palasia tornistasi yksi kerrallaan, kunnes suurin piirtein noin lehden puolessa välissä koko höskä yleensä lahoaa palasiksi lattialle. Siinä vaiheessa sinä, torni, lakkaat lukemasta ja heität lehden paperinkeräykseen ja alat odottamaan seuraavaa painosta. 

Rumba on aina ottanut minua jollain tasolla päähän. Ennen kaikkea koska se on ylpeästi helsinkiläinen. Helsinkiläisyys näkyy  sen kirjoitustyylissä. Aivan kuten edesmenneen Nuorgaminkin, kirjoitustyyli on elitistinen ja ylimielinen. Toimittajat jalustoittavat itsejään artistien kustannuksella. Haastatteluihin pyritään väkisin keksimään tuoreita kulmia, siinä usein epäonnistuen. Uusimpana esimerkkinä Pykärin ja Kokkosen Karaoke-juttu, joka ei kantanut otsikkoaan pidemmälle.  Vielä pahempi Rumba on kuitenkin verkon puolella. 

Rumban verkkouutiset ovat olleet yhtä musiikkialan seitsemää päivää jo jonkin aikaa. Pohjaa ollaan kynnetty ainakin vuoden päivät. Onneksi lehdessä on sentään pysynyt semi-asiallinen linja. Rumban uutiset ovat lähinnä vitsi, joiden lukeminen herättää sääliä niiden toimittajia kohtaan. Uutiset on laadittu klikkihaavi-periaatteella, provosoivin otsikoin ja tykkäysnapein varustettuna. Suosikkiotsikkoni oli eilen Stam1nan uutta musiikkivideota koskevassa uutisessa. Otsikko kuului: "Mitäs tämä on? Uusi Stam1na-biisi? Kova!" 

Mistä lähtien toimittajien mielipiteet ovat mahtuneet uutisotsikoihin? "Uutta Yötä, voi jeesus mitä paskaa!", tai vaikka "Kalle Aholan sinkku! Hyi v*ttu!" EI! Te olette Rumba. Eikö ole vähän lyhytkatseista musiikkimedialta, jolla on kymmeniä tuhansia lukijoita (joilla on kymmeniä tuhansia mielipiteitä) kirjoittaa omia mielipiteitä lehden mielipiteinä? Peruuttaisin Rumba-tilaukseni, jos en olisi maksanut jo vuodesta. Näillä mennään siis kesään asti.