Kehysriihessä päätettiin sortaa pienempää taas, niin kuin aina. Ongelma tuntuu olevan siinä, että varakkaat päättävät kaikkien asioista. Tietävätkö he millaista on olla yksinhuoltajaäiti, joka miettii joka kuun lopussa tarvitseeko käydä ruokajonossa tai sossulla? Tuskin. Entäpä millaista on olla opiskelija, saada vuokran verran opintotukea ja elää joko lainalla tai opiskelujen ohessa tehdyllä työllä? Epäilen.
Valta on niillä, jotka sitä eniten janoavat. Se on ongelma. Joskin ei sekään olisi hyvä ratkaisu, että valtaa väisteleviä Matti Meikäläisiä vedettäisiin kadulta tekemään koko maata koskevia päätöksiä. Koitan ehkä sanoa, että vauraus tekee ihmiselle outoja asioita. Kun on rahaa, niin tietyt asiat lakkaavat kiinnostamasta, kuten esim. muut ihmiset. Ja se ajatus alkaa tuntua mukavalta nopeasti. Se, että sitä rahaa on ja että sillä saa.
Mutta voisi meillä mennä huonomminkin. Olen katsonut viime aikoina dokumentteja jenkkien taloustilanteesta ja politiikasta. Suomi on jenkkeihin verrattuna kehysriihineen kaikkineen edelleen tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen valtio. Suomessa tehdään päätöksiä sen mukaan, mikä koetaan valtion tulevaisuuden kannalta parhaaksi. Vaikka tälläkin kertaa Suomen tulevaisuudesta maksavat mm. työttömät ja lapsiperheet.
Asiat eivät silti ole hyvin. Työttömyysprosentti nousee kilvan ruuan hintojen kanssa, eikä tilannetta yhtään helpota suuruudenhullu itänaapuri, joka kyykyttää entisiä "alaisiaan." Ei tunnu ollenkaan hullummalta olla virassa tällä hetkellä. Tasainen toimeentulo on taattu, vaikeampinakin aikoina. Se tuntuu ajatuksena todella rauhottavalta ja lämpimältä.
Olen valittanut useasti siitä, että työni ei tarjoa tarpeeksi sisältöä elämääni. Tiedättekö mitä, tällä hetkellä sekään ei haittaa. Uusi musablogini on onnistunut tarjoamaan elämääni niin paljon sisältöä, että en ole kaivannut työltäni yhtään enempää. Tällä hetkellä minulle riittää se, että saan työstäni rahaa kahdesti kuussa. Pitkästä aikaa minulla on taas onnekas olo.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti