Arkipäivät.

Päivässä on liian vähän tunteja. Ei, se ei ole oikein sanottu, koska päivässä on juuri niin monta tuntia kuin päivässä on. Niitä ei voi olla liian vähän, tai liikaa. Niitä on juuri oikea määrä. Ehkä koitan sanoa, että käytän minulle suodut tunnit väärin. Siltä tuntuu.

Minun päiväni kuluvat seuraavan kuvauksen mukaisesti ja jos väittäisin, että jokainen arkipäivistäni ei menisi about saman kaavan mukaan - valehtelisin. Herään klo 6.30 siihen että iPhonen herätyskello tykittää futuristisen melodiansa. Siitä seuraavat kymmenen minuuttia selaisen Facebookia, Twitteriä ja Instagramia. Sitten soi torkku, syötän kissat, vaihdan vedet ja menen suihkuun. Noin klo 6.50 valmistan aamiaisen ja keitän kahvit. Sitten klo 07.00 - 07.37 katson nettitelkusta ohjelmaa syön ja hörpin kahvia.

Klo 07.58 kirjaan itseni kellokortilla sisään töihin. Teen töitä kunnes klo 8.45 pääsen aamukahville. Seuraavan kerran ruokatauko pysäyttää työnteon klo 12.15 ja sen jälkeen klo 13.50 päivän viimeinen tauko, jolloin saa iltapäiväkahvia. Lähden töistä normaalisti klo 16.02 ja olen kotona n. klo 16.20. Tiskaan, siivoan, pyörin kissojen kanssa klo 17.00 asti.

Klo 17.00 rutiini loppuu ja päivä ns. alkaa. Olen laskenut, että jos haluaisin pitää itseni unen määrän puolesta hyvässä henkisessä ja fyysisessä tasapainossa, minun pitäisi joka päivä mennä nukkumaan klo 22.30. Käytännössä tämä tarkottaa siis sitä, että päivässä on viisi ja puoli tuntia "aktiivista peliaikaa", eli aikaa itsensä toteuttamiseen. Tänään tuon viiden ja puolen tunnin aikana ehdin kirjoittaa kaksi blogitekstiä ja yhden pitkän kirjoituksen. Leikin kissojen kanssa enemmän kuin muistan leikkineeni viime viikon aikana. Tein ruokaa ja söin. Katsoin yhden puolen tunnin dokumentin. Vastasin pariin sähköpostiin. Siinä se. 

Päivä well spent, wasted, vai ihan perus?

Jokaisen päivän lopussa on yksi päivä vähemmän elämää. Sen tiedostaminen on kamalaa. Ajatuskin saa minut surulliseksi. Miksi teen vapaaehtoisesti kahdeksan tuntia päivässä työtä josta en pidä, ja haaskaan elämääni? No onneksi vastaus on, koska tein kaksi vuotta elämästäni jotain mitä toden teolla rakastin, ja nyt maksan siitä kallista hintaa.

Mutta silti, miettikää nyt: jos ihmisellä on hyvää aikaa itselleen vain viisi ja puoli tuntia päivässä, eikö olisi inhimillistä pyytää että ne kahdeksan tuntia siellä töissä eivät olisi ihan täysin haaskattua aikaa? Minä ainakin tekisin mielummin kuusituntista päivää ja ottaisin vähemmän rahaa siitä hyvästä, että saisin kaksi tuntia enemmän mieleistä aikaa itselleni. Sillä toinen vaihtoehto olisi vaihtaa työhön, joka itsessään pystyisi tarjoamaan sen verran sisältöä elämään, ettei se kahdeksan tuntia tuntuisi täysin hukkaan heitetyltä ajalta.