Olen krapulassa. Lähdin eilen extemporena Autolla Nepaliin -ennakkonäytöksen jälkeen Delay Treesin keikalle. Keikan jälkeen lähdimme baariin ja sieltä seuraavaan baariin, ja lopulta kolmanteen baariin. Istuimme sitten iltaa valomerkkiin asti.
Tänään herätessäni aurinkoiseen aamuun (lue: päivään) ensimmäinen ajatus oli itseinho. Vaikka toinen puoli minusta kannustaa aina lähtemään paikkoihin ja ottamaan illasta kiinni, vaikka sitten krapulankin hinnalla, toinen (se kunnollinen) ei voi hyväksyä tällaista toimintaa.
Ensinnäkin se, että herään klo 12 jälkeen kauniin aurinkoiseen kevätpäivään murskaa sydämeni. Miksi menin nukkumaan viideltä aamulla, enkä vaikka klo 23. Olisin normaalina päivänä ehtinyt olla jo viisi tuntia hereillä nautiskelemassa lyhyen kevätpäivän ohi lipuvasta kauneudesta. En ole edes aiemmin tajunnut sitä, kuinka pyhää aamuheräämisestä ja päivistä nauttimisesta on minulle tullut. Viinan juominen taas ei ole koskaan ollut minulle mieleistä.
Jotenkin tässä suomalaisessa kulttuurissa ulos lähteminen tarkoittaa automaattisesti naukkailua. Eikä pienessä naukkailemisessa vikaa olekaan. Mutta kun pientä naukkailua harjoittaa kuusi tuntia, niin se muuttuu ihan kunnon soosiksi. Jos saisin valita, viettäisin viikonloppuni hyvien kavereiden kanssa tehden asioita ja käyden paikoissa. Jos kaljatouhuja tulisi, niihin tartuttaisiin, mutta ne eivät saisi valtaa määrätä illan kulkua.
Minä en odota viikonlopuilta paljoa. Odotan vain mukavia jaettuja hetkiä kivojen ihmisten kanssa. Minusta on ehkä tullut siinä mielessä tylsä vanhus, mutta ainakin tiedän mitä haluan. Haluan tavata uusia ihmisiä ja oppia ajattelemaan asioista laajemmin. Haluan kuulla tarinoita ja intohimoista paasausta minulle tuntemattomista asioista. Minä en odota viikonlopuilta "nollausta" tai krapulaa. Molemmat tekevät minut jo ajatuksen tasolla surulliseksi.
Eilenkin minun oli tarkoitus vaan lähteä katsomaan elokuvaan. Ehkä sen jälkeen yhdelle. Nyt olen krapulassa. En vaan saa tästä päivästä kiinni ja tuntuu siltä, että romahdan kuin pyramidi, yksi kerros kerrallaan. Kissat haluaisivat leikkiä ja minun pitäisi valmistautua bändini äänityksiin. Ulkona on niin kaunis ilma, että huvittaisi lähteä ilman paitaa ulos huutelemaan hoosiannaa! Blogit eivät päivitä itse itsiään ja illan suunnitelmatkin ovat vielä auki.
Jotenkin olen vaan itselleni aina niin vihainen, kun päästän tämän tapahtumaan. Tämä ei ollut sitä, mitä halusin. Nyt maksan tyhmyydestäni täydellisen kauniin ja potentiaalisesti fantastisen hyvän lauantaipäivän. Tyhmä tyhmä tyhmä. Olen minä. Mutta ehkä saan tämän vielä käännettyä ympäri. Palataan varmaan siihen seuraavassa postauksessa.
Tää oli taas mun tekstiä. Tänään en tosin ole krapulassa, mutta jo se, että menin vasta puolenyön jälkeen nukkumaan, on tehnyt hallaa kropalle. Olo on kuin jyrän alle jääneellä.
VastaaPoistaVahinkokänneissä on se hyvä puoli (tai tarkoituksellisissakin, toisaalta), että seuraavana päivänä voi ajatella, että eipähän tarvitse tätäkään tehdä taas hetkeen. Toimii muistutuksena.
Kiitti kommentista. Oot June ihan oikeassa. Vahinkokänneistä tulee yleensä niitä iltoja, joihin voi peilata mukavia selviä iltoja. Tervetullutta vaihtelua joskus. Se on vaan se krapulapäivä, joka mua aina harmittaa. Kun ei saa mitään aikaiseksi. Kännillä pilaa tavallaan kaksi päivää. Mut joo, koitan taas tulevaisuudessa pitää maltin mukana ja keskittyä olennaiseen, ei viinan juomiseen.
VastaaPoistaDon´t beat yourself up! Itekin oon miettinyt tällä viikolla, että on vaikeaa olla samaan aikaan iltaisin sosiaalinen (kun baarissa ei jaksa vettä kiskoa) ja päivällä herätä aikaisin ja nauttia auringosta. Kun molemmat on tärkeitä. Mut yleensä ulos lähteminen heti heräämisen jälkeen on ollut päivän paras idea!
VastaaPoistaJoo, oli vaan niin kaunis ja lämmin päivä. Oisin voinut tehdä vaikka mitä, mutta sen sijaan pötkötin kalpeana soffalla. Tällasta tää on joskus, mutta mikä tärkeintä enää ei harmita.
PoistaJa saatiin rumpuäänitykset hoidettua, joka oli tosi jepa!