Olin katsomassa Samae Koskisen keikkaa Telakalla viime torstaina. Samae on hauska ja itsevarma esiintyjä ja miehen välispiikkien perusteella hän on läpikäynyt onnistuneesti terapian, tai sitten muita väyliä vapautunut ihmisenä. Samae puhui rehellisesti ja avoimesti. Häntä oli mukava kuunnella. Minulla kuitenkin tuli keikalla myös vähän vaivaantunut olo. Jotenkin tuntui siltä, että koko yleisö olisi ollut ihastunut Samaeen ja olin paikalla kolmantena pyöränä. Samae kun on sellainen sydämensulattaja, minkäs sille voi. Ja siis kai itsekin olen, jollain tavalla. Ehkä enemmän ihastunut Samaeen ihmisenä kuin hänen musiikkiinsa.
Samaen uudet kappaleet olivat makeita. Uskon, että miehen tulevasta levystä tulee todella hyvä. Vanhemmista kappaleista en voi sanoa samaa. Mielestäni niiden ainoa funktio setissä oli rytmittää ja luoda jonkinlaista aikajanaa ja draamankaarta keikalle. En ole juurikaan kuunnellut vanhoja levyjä, mutta etenkin Röyhkän tekstittämät biisit kuulostivat korvaani huonoilta. Ehkä Samae on löytänyt vasta omien tekstiensä kautta oman tyylinsä, johon olen tykästynyt. Vanhoista kappaleista puuttui ne elementit, mistä tykkään Samaen musiikissa.
Käväisin katsomassa myös toisen keikan. Viime maanantaina muuan laulumies nimeltä Joose Keskitalo nimittäin konsertoi Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolla osana Metso LIVE-konserttisarjaa. Idea konserttisarjassa on, että artistit ensin haastatellaan, jonka jälkeen he soittavat biisejä. Joosen tapauksessa haastattelu painottui pitkälti runollisuuteen ja suomalaisiin runoilijoihin. Paikalle oli saapunut todella paljon porukkaa. Niin paljon, ettei takaa nähnyt mitään. Oli pakko puskea keskelle väkijoukkoa. Oli kuuma ja happi oli kortilla, mutta kun aivot alkoivat tottua happivajeeseen täytti kehon tietynlainen uupumuksen ja kuumuuden esiintuoma euforia. Joosen musiikki saattoi kanssa vaikuttaa eufooriseen tilaan.
Olen aina, ja uskon monen muun jakavan saman tunteen, tykännyt Joose Keskitalosta. En niinkään hänen musiikistaan, tai hänen levyistään. En edes hänen esiintymisistään. Olen vain aina tykännyt Joose Keskitalosta. Eri tavalla tosin kuin Samaesta. Siinä missä Samae on ennalta arvattava nallekarhu, Joose on arvaamaton ja vähän mystinen. Mies puhuu oudoilla sanavalinnoilla ja lievällä puhevialla. Tiedän Joosen olevan uskovainen. Se tekee hänestä jollain tavalla todella ristiriitaisen hahmon. Joosen kappaleiden lyriikat ovat paikoin rajuja. Ei mitään sellaista, mitä voisi odottaa uskonmiehen kappaleilta. Kiehtova persoona.
Metson keikalla ensimmäistä kertaa kuulin Joosea. Olen aiemmin kyllä kuunnellut, mutta en ole kuullut. Kuulin lyriikat ja niihin upotetut tarinat. Kuulin kuinka taitava laulaja hän on. Kuulin jopa ristiriidan kappaleiden välillä. Vaikka Joose haastattelussa kertoi, että säveltäessään hän ei mieti tuleeko biisistä hyvä, vai huono. En osta väitettä. Joosen setissä oli nimittäin muutama kappale, jossa oli selkeä AB-rakenne ja mukana laulettava kertsi. Ne olivat sellaisia kappaleita, joita hyvyydestä piittaamaton säveltäjä ei tekisi. Ne olivat myös Joosen setin ainoat huonot kappaleet. Joose, olet fantastinen, unohda jingle. Joose lauloi yhden kappaleen, jossa sekoitettiin englantia ja suomenkieltä. Joose kuulostaa englanniksi vielä paremmalta kuin suomeksi. Ehkä joku päivä englanninkielinen levy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti