Inspiraatiosta.

Välillä löydän itseni tuijottamasta näyttöä tai kirjaa, tai jotain muuta niin kauan että kun räpäytän silmiäni, tuntuu siltä kuin piilolinssit olisivat kuivumassa verkkokalvoihini. Muistan muutaman vuoden takaa mainoksen, jossa mainostettiin silmätippoja vedoten kuiviin silmiin. Minulla on aina ollut kuivat silmät, piilolissit eivät ole varsinaisesti vaikuttaneet niihin. Lähinnä huomaan kuivasilmäisyyteni paremmin nykyään. En kyllä usko silmätippoihin. En usko kyseisen silmätippanesteen auttavan, en ainakaan pidemmässä juoksussa.

Olen löytänyt lukemisen. En voi sanoa, että olisin löytänyt sen uudestaan, koska en ole varsinaisesti koskaan löytänyt lukemisesta aiemmin. En ainakaan niin kuin nyt. Huomaan suorastaan janoavani kirjoitettua sanaa. Enkä ole enää niin kranttu kuin ennen. Minusta on ehkä tulossa vanhva. Sain juuri luettua Da Vinci -koodin (kyllä, yli kymmenen vuotta jäljessä muita) ja aloitin heti putkeen Che Guevaran moottoripyöräretkistä kertovan kirjan. Kirjasta on kai tehty myös elokuva ihan viime vuosina, mutta en ole varma.

Eri kirjoissa vetoaa eri asiat. Ennen Da Vinci -koodia luin Supernaiivin, sitä edeltävää kirjaa en juuri nyt muista. Supernaiivi lievitti ahdistustani maailmaa kohtaan lapsekkaalla kerronnallaan ja pienistä asioista riemuitsevalla päähenkilöllään. Da Vinci -koodi taas oli seikkailua ja historiaa sopivassa suhteessa, höystettynä parilla salaliittoteorialla jotka nyt ovat aina tervetulleita. Che Guevaran kirjassa taas kiehtoo se, että kirjan on kirjoittanut yksi aikamme suurista vapaustaistelijoista.  Joskin kirja kertoo henkilön nuoruusvuosista.

Kaikkia edellä mainittuja kirjoja yhdistää se, että ne ovat helppolukuisia. En tiedä onko minulla oikeasti AD/HD, no itseasiassa tuskin on, mutta jonkinlainen keskittymishäiriö ihan varmasti joka tapauksessa. En syystä tai toisesta pysty keskittymään liian vaikeaan kieleen. En pidä kirjoista, jotka eivät anna minun edetä omaa tahtiani, vaan pakottavat minut prosessoimaan jokaisen lauseensa avautuakseen. En kutsuisi itseäni idiootiksi tai muutenkaan vajaaksi, en vaan ole kiinnostunut itseni haastamisesta sillä tavalla.

Se sama keskittymishäiriö joka estää minua lukemasta haastavia kirjoja muuten vaikeuttaa kirjoittamistanikin. Ainakin johdonmukaista kirjoittamista. Minulla on tälläkin hetkellä uskomattoman vaikeaa pysyä asiassa, kun mieli juoksee jo sata metriä edellä poukkoilen aiheesta toiseen. Haluaisin puhua teille niin monesta asiasta, pahimmillaan monesta asiasta saman aikaan. Mutta minulla ja teillä on omat elämämme, ja tämä blogi ei voi viedä niiltä liikaa aikaa. Poukkoilen kitenkin sen verran, että kerron bändimme demottaneen tänään pitkästä aikaa uusia biisejä. Oloni on inspiroitunut. Käsissämme on jotain upeaa. Ainakin minun mielestäni, jotain jolla on ehkä merkitystä. Minulle, ehkä jollekin toisellekin.

Inspiraatio pitää meidät liikkeessä. Löytämäni uuden inspiraation musiikkia kohtaan lisäksi minua inpiroi tällä hetkellä jo mainitsemani lukeminen, kirjoittaminen (suurin inspiraationi), sekä tulevaisuuden suunnittelu. Olen melko varma että haluan olla isona joku. En tiedä vielä kuka, mutta en usko että minulle riittää että olen vain jotain. Minun on oltava joku, muuten en kuole täysin tyytyväisenä. Pyh pah, tottakai kuolen tyytyväisenä, minulla on jo kaikki mitä tarvitsen, mutta tiedättehän ihmiset, ei meille riitä mikään. Olisi hienoa joskus tienata elanto sillä mitä on ja mitä osaa. Siihen minä pyrin. Se on yksi unelmistani. Uusista unelmistani.