Katse tulevaisuudessa.

Istun jälleen bussissa. Tällä kertaa Helsingistä kotikaupunkiini Tampereelle. Nyt ehkä ymmärrätte mitä tarkoitin sillä, että bussissa kirjoittaminen ei varsinaisesti ole minulle se vierain asia. Kaukosuhde ja sen tuoma matkustelu ovat bloggaajalle mahdollisuus.

Takana on viikonlopullinen naurua, välittämistä, univelan takaisinkuromista, yhdessäoloa ja ennen kaikkea kokemista. Helsinki on mieletön kaupunki - täynnä mahdollisuuksia kokea. Eilen illalla näin auringonlaskun Hakaniemen rannassa. Tänään söin mansikoita ja jäätelöä satamassa, jonka jälkeen päädyimme Mbarin terasille katsomaan keikkaa. Ja tulipahan siinä sivusilmällä nähtyä myös Kampin aukiolla soittanut Happoradio.

Helsinkiin mennessäni unohdan totaalisesti Tampereelle jäävän arkielämän. En sanoisi, että kyseessä on arkea pakeneminen, sillä yhtälailla unohdan arjen joka kerta, kun tyttöystäväni tulee kylääni Tampereelle. Jokin siinä vaan on, kun kaksi täysin erilaisia elämiä elävää ihmistä kohtaa ja viettää aikaa yhdessä. Jaettavaa on niin paljon, ainoa mahdollisuus on muodostaa oma todellisuus keskelle ympäröivää maailmaa.

Edessä on puolentoista viikon näkemättömyys - kaukosuhteen varjopuolia. Tyttöystäväni lähtee festivaalikomennukselle kauas pois, minä taas olen seuraavista 10 päivästä 8 töissä. Ajatus pelottaa, joskin odotan myös innolla millaisia tuntoja erossaolo kirvoittaa. Olen jo tottumassa ajatukseen, että toista ihmistä on ikävä ja sen kanssa on elettävä. Aiemmin erossaoloajat ovat vaan olleet huomattavasti lyhyempiä, muutaman päivän pyrähdyksiä.

Oloani helpottaa se, että elämäni alkaa taas olla järjestyksessä. Talous on iso asia, varsinkin entiselle yrittäjälle. Ystävät ovat toinen iso tekijä. Ystävät ovat todella tärkeitä, ehkä tärkeimpiä. Sitten tietenkin harrastukset: musahommat, blogi ja itselleni melko rakkaaksi asiaksi muodostunut liikunta. Nämä kaikki yhdessä pitävät katseen tulevassa.

"Elämässä vain yksi asia on varma, ja se on muutos."

Edellisessä työpaikassani tiuhaan viljelty lause, joka kaikessa korniudessaan pitää kutinsa. Ilman muutosta on vain staattisuutta. Ihminen on luotu liikkumaan eteenpäin, kehittymään. Lepotilassa ihminen homehtuu ja mätänee pois. On kiva elää jatkuvassa muutoksessa. On kiva suunnitella elämää eteenpäin. On kiva katsoa tulevaisuuteen, eikä menneisyyteen. Aivan kuin juuri nyt, odotan jo puolentoistaviikon päässä odottavaa jälleennäkemistä.