torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuna.

Hejsan! Klara vappen! Selvisi eilen, että "klara vappen" tarkoittaakin selvää vappua, eikä iloista (glada) vappua. Ironiset ruotsalaiset, osaavat aina yllättää. Vietin eilisen hyvässä seurassa. Istuimme iltaa grillikatoksessa, soitimme kitaraa ja lauloimme. Juttelimme henkeviä ja kertailimme kuulumisia. Sain juuri sen, minkä perään viime postauksessa haikailin.

Tänään olen krapulassa (taas), mutta viime kerrasta viisastuneena lähdin eilen kotiin jo yhdeltä. Sammuin sohvalle saman tien ja heräsin neljältä aamuyöstä ruokkimaan kissat. Sen jälkeen väänsin itseni sänkyyn, joskin vain päiväpeiton alle. Mutta kuka laskee. Ainakin pääsin omaan sänkyyn ja säilytin illuusion huoltapitävästä vanhemmasta kissojenkin silmissä. Heräsin jo kymmeneltä, joten olen saanut tänään jo paljon aikaan.

Tällaisina hetkinä olisi silti helppoa vajota epätoivoon, niin kuin olen monesti tehnytkin. Krapulassa kaikki huolet ja murheet saavat potenssiluvun peräänsä. Voi olla, että elän tällä hetkellä huolettomuuden aikaa, sillä uskokaa tai älkää oloni on hyvä. Tiedän, että iso osa tästä hyvästä olosta johtuu siitä, että olen vihdoin ja viimein talouteni herra. Näyttäisi siltä, että kahden vuoden taistelu talouden elvyttämisen puolesta alkaa maksaa itseään takaisin.

Olen myös superfiiliksissä uudesta bändistäni. Haluaisin kertoa teille siitä lisää ja soittaa teille demoja. Haluaisin puhua lyriikoista ja niiden merkityksistä, ja soittaa ja laulaa teille niitä akustisesti. Harmikseni en pysty, sillä en tiedä ketä tätä tekstiä lukee. En myöskään siksi että vaadin, että kun vihdoin ja viimein bändini musiikki leviää internetiin, se on oltava täydellistä.

Kolmas asia, joka tekee tästä krapula-aamusta (lue: päivästä) siedettävän on se, ja tämä nyt saattaa kuulostaa oudolta, että olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Uskokaa tai älkää, sillä on mieletön vaikutus mieleen. Tiedän, että vaikka kuinka olisin ryvennyt paskassa ja tehnyt idioottimaisuuksia, ainakin olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Olen kehoni herra.

Olen tehnyt järjestelmällisesti työtä nyt puolen vuoden ajan sen eteen, että olisin tikissä kesäkuuhun mennessä. Saavutin ihannepainoni kuukausi takaperin, eli olen siis pudottanut 10 kg läskiä pois. Sanoisin, että vaikka olen liikkunut paljon (kävellyt ja juossut) ja syönyt vähemmän, suurin muutos on tapahtunut korvien välissä. Päätin puoli vuotta sitten, etten halua enää olla se jouluinen Jukka. Haluan olla taas se sporttinen Jukka. Se, jolla on hyvä itseluottamus ja kyky liikkua etäisyys kuin etäisyys jalan. 

Nyt kun olen päässyt tavoitteeseeni, oloni on seesteinen. Tiedän mitä vaaditaan, että pystyn pitämään kunnon yllä. Se ei ole vaikeaa, sillä kyse on elämäntavasta, eikä uhrauksista. Minä olen valinnut aktiivisen elämän ja valinnut myös olla haaskaamatta siitä minuuttiakaan. Sitten, kun joskus kuolen ei ainakaan tarvitse sanoa, että: "voi paska, olisin voinut tehdä enemmän". Ja jumalauta, tämä on minun elämäni, ei kenenkään muun. Kuinka siistiä se on!


2 kommenttia:

  1. Mä vaadin ainakin et soitat niitä mulle! :D Voisit lähettää myös tota kuntoilu-innostusta ja terveyttä tännekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten, kun musa on täydellistä, tai nyt ainakin niin hyvää kuin me siitä saadaan, niin kuulet. :) Kuntoiluintoa suosittelen hakemaan pitkiltä kävelylenkeiltä. En kyllä tiedä onko siellä yhtä inspiroivia mestoja kuin täällä Tampereella. Tää on kävelijän unelma.

      Poista