Terveisiä kisulasta. Täällä istun, vanhan asuntoni olohuoneessa kissojen nukkuessa rauhaisasti päiväuniaan toinen keskellä lattiaa, toinen pienessä punoskorissa. Aurinko paistaa ja vaikka tuuli puhaltaakin rauhattomasti, sanoisin että ilma on yksi tämän syksyn parhaista. On lauantai-päivä ja minulla ei ole suunnitelmissa viikonlopulle mitään muuta kuin keilaamista kavereiden kanssa.
Vietin koko viime viikon hoitaen tyttöystävääni. Hän tuli viettämään kipeyspäiviään luokseni uuteen asuntooni. Olen nimennyt asunnon leikkisästi "miesluolaksi", eli mancaveksi. Miesluola on söpö kuin nappi. Pieni, tyylikäs yksiö, jossa on kaksion verran kalusteita. Toisin sanoen tilaa ei ole liikaa. Kahdelle ihmiselle sitä ei todellakaan ollut liikaa. Silti, sopu säilyi ja yhdessä viettämämme neljä päivää olivat todella mukavia.
Tämä on ehkä kolmas viikonloppu, jonka vietämme tyttöystäväni kanssa eri kaupungeissa. Ylihuomenna on neljäkuukauspäivämme, niin se aika juoksee. Lupasin tyttöystävälleni, etten juurikaan kirjoittaisi hänestä tai yhteisestä elämästämme tähän blogiin. Kehtaan kuitenkin loukata lupausta nyt yhden postauksen verran.
Suhteemme on syventynyt melkoisesti neljässä kuukaudessa. Ehkä johtuen omista vaikeista ajoistani, tai sitten yksinkertaisesti hyvästä natsaavuudesta. Välillä tuntuu että olemme yhdessä kuin paita ja peppu, tai ristiriitainen mieli, jonka puoliskot täydentävät toisiaan. Joka tapauksessa jollain lailla tuntuu, että olemme kohtalon yhteen saattamia ja erottamattomia.
Kun lähdin neljä kuukautta sitten Helsinkiin tapaamaan ihastustani, en ikinä olisi uskaltanut edes haaveilla että kirjoittaisin teille nyt siitä kuinka kivaa meillä on ollut. Totuus kuitenkin on, että meillä on ennen kaikkea ollut kivaa. Tyttöystävässäni ehkä eniten pidän siitä, että minun mielialavaihteluni ovat kuin vettä hänen hanhenselkäänsä. Vaikka välillä ruokimmekin toistemme toivotonta maailmankuvaa ja epäuskoa ihmisrodun hyvyyteen, suurimman osan ajasta vietämme pienessä kuplassamme. Tilassa, jota pystymme kontrolloimaan ja ylläpitämään positiivisesti virittyneenä.
Tuntuu todella hyvältä olla parisuhteessa. Vaikka elämmekin eri kaupungeissa, parisuhteessa mieltä tuudittaa jatkuvasti tietynlainen onnellisuus. Vaikka viikko menisi kuinka pitkin vittuja viikonloppu aina tulee ja silloin viimeistään kaikki on taas hyvin. Ja usein viikotkin menevät ihan kivasti. Vaikka arjesta kuinka koittaisi saada kaiken irti, on arki aina arkea ja vapaat juhlapäiviä. On sitten jokaisesta itsestään kiinni haluaako vapaat juhlia alkoholin vai vaikkapa pitkien kävelyretkien tai keilailun muodossa.
Tyttöystäväni on tämän viikonlopun töissä Helsingissä ja minä olen kissojen kanssa Tampereella. Tällä hetkellä tuntuu, että etäsuhdekin on ihan jees. Saimme viettää yhdessä viimeiset neljä päivää ja näemme taas viimeistään ensi perjantaina. Ajatus saa sydämeni hymyilemään ja sen ajatuksen voimin jaksan myös nauttia näistä hetkistä - yksin, tai no "yksin". Kissojen kanssa kun jatkuva seura on taattu.
Puhuimme äitini kanssa tänään taas tunnin puhelimessa (muuten nykyisin yksi suosikkiasioistani). On jotenkin hienoa huomata miten keskustelumme saavat kokoajan positiivisemman sävyn. Ihan kuin menisimme molemmat elämissämme pieniä askelia viikottain parempaan suuntaan. Hän suuntanaan rauhaisat eläkepäivät, minä suuntanani turvattu tulevaisuus ja sisäinen onni. Ja tällä hetkellä en näe mitään syytä miksemme molemmat pääsisi päämääriimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti