Sisäinen rauha.

Lähestymme tammikuun puoltaväliä. Olemme päässeet vuoden pimeimmän ajan yli ja lähestymme talven viimeistä kuukautta, helmikuuta, jonka jälkeen alkaa kevät. Lähestymme tammikuun puoltaväliä ja minua ei masenna. En ole edes kunnolla huomannut talven alkamista.  Pian se jo loppuu, päivät pitenee ja vaatteet vähenee.

Rakas sisäinen rauha, olen tainnut viimein löytää sinut. Tai sitten sinä löysit minut. Talvi ei ilmeisesti enää tarkoita masentumista ja elämän ilon puolesta taistelemista. Talvi ei saa enää sitä vaikutusta. Se on vain yksi vuodenaika muiden joukossa. Ei määrittelevä tekijä, vaan enemmänkin taustavaikuttaja, antaen oman vivahteensa arjelle.

Pitkä kamppailu tämä on toki ollutkin ja uskon, että nyt saavutettu väliaikainen suoja masennukselta on vain yksi monista etapeista matkalla rauniosta ehjäksi. Viime vuonna samaan aikaan kuntoilin, koitin päästä eroni yli ja opettelin elämään yksin kissojen yksinhuoltajana. Opin ottamaan vastuuta itsestäni ja niistä pikkuisista. 

Nyt opettelen taas elämään toisen ihmisen kanssa. Opettelen tekemään arjestani elettävän arvoisen. Opettelen miten hyvä ruoka ja monipuolinen liikunta tekee hyvää sielulle. Opettelen musiikin ja kirjallisuuden kanssa rauhoittumaan ja ottamaan aikaa itselle. Opettelen dokumenttien kautta historiasta ja mielenkiintoisista ihmisistä.

Minut on vallannut halu olla paras itseni. Olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse ottaa vain sitä mikä on näkyvillä. Kukaan ei ole estämässä katsomasta sen toiselle puolelle ja etsimään sieltä. Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on muuttanut elämäni. Muistan kun joskus joku sanoi, että ihminen kehittyy vain silloin kun hän astuu ulos mukavuusalueeltaan. 

Tänä talvena olen kävellyt joka päivä 10 km metsän siimeksessä. Olen käynyt n. kerran viikossa avannossa. Olen omistanut yhden päivän viikossa itselleni haaskattavaksi. Olen tehnyt paljon töitä bändini eteen ja kirjoittanut - paljon. Olen viettänyt viikonloput pitkälti tyttöystäväni kanssa paossa ympäröivää maailmaa, omassa pienemmässä todellisuudessamme, jossa on mahdollista olla oma itsensä ja aidosti onnellinen.

Varmasti juuri noista syistä tämä talvi on ollut vain yksi vuodenaika muiden joukossa. Vihdoin ja viimein en koe haaskaavani elämääni, vaan olen tehnyt siitä itselleni mieluisan. Ja olen oikeasti tehnyt siitä itselleni mieluisan, sillä tiedän että olen taistellut sen eteen että olen saanut asiat juuri sellaiseen järjestykseen, jossa haluan niiden olevan.

Minä olen sellainen ihminen, joka ei voi olla rauhassa jos asiat ympärillä eivät ole järjestyksessä. Kaiken täytyy olla stabiilissa tilassa. Nyt hetkellisesti tuntuu siltä, että kaikki on juuri niinkuin pitää. Ja sehän tarkoittaa vain sitä, että kaikki tulee vääjäämättömästi hajoamaan palasiksi, jonka jälkeen alkaa taas uusi järjestely. Mutta se on ihan okei, koska se on elämää. Eikä elämäni tuskin enää hajoa pahemmin palasiksi kuin puolitoista vuotta sitten.

Mutta rakas päiväkirja tuntuu siltä, että tapahtui mitä tapahtui selviän siitä, sillä olen löytänyt sisäisen rauhan. Ei siis muuta kuin leuka pystyssä uuteen huomiseen.