Olen viime aikoina miettinyt paljon tulevaisuutta. En kuitenkaan samalla obsessoivalla tavalla kuin akuutimman talouskriisini aikana, vaan enemmänkin mahdollisuuksien valossa. Olen nuori ihminen, minulla on vielä elämä edessä, haluan kehittää itseäni ja mennä eteenpäin.
Olen miettinyt mahdollisuutta opiskella kirjoittamista. Kuten olen tässä blogissakin tuonut esiin, haluaisin joskus kirjoittaa ainakin osittain työkseni. En halua rakentaa tulevaisuuttani epävarmojen freelancer-hommien varaan, mutta voisin tehdä maksullisen jutun tai pari kuussa, ja saada siitä elämääni lisätienestin ja sisältöä.
Sitten taas, en halua alkaa täyspäiväiseksi opiskelijaksi. Minulla on tällä hetkellä asiat niin hyvin ja turvattuna, että olisi täysin järjetön luopua jo saavutetusta. Uskoisinkin, että voisin ikään kuin rakentaa jo saavutetun päällä. Viihdyn työssäni, rakastan työsuhdeasuntoani (tai lähinnä sitä kuinka halpa se on), kaukosuhteeni voi hyvin, tulevaisuuteni on auki.
Ensi vuosi on minulle toivon vuosi. Jos vuosi 2014 oli haavan ja ruven vuosi, vuosi 2015 tulee olemaan ruven parantumisen varmistelua. Vuosi 2016 tulee olemaan minulle uusi alku, mutta en halua vielä edes ajatella mitä se voisi tuoda tullessaan. Tärkeintä on se, että heinäkuussa rakentamani suunnitelma on pitänyt ja olen edelleen uomissa saattamassa elämääni kuntoon.
Vuodelle 2015 minulla kuitenkin on jo tavoitteita. Tai tietynlaisia haaveita. Ohjenuoria, jos sallitte. Vuonna 2015 haluan edetä kirjoittajana. Olisi suunta sitten mikä tahansa, on tärkeää olla jämähtämättä. Haluan tavoittaa laajemman lukijakunnan. Haluan herättää ajatuksia. Haluan löytää hengenheimolaiseni. Haluan löytää uusia mahdollisuuksia.
Vuonna 2015 haluan käydä jossain. Ei tarvitse päästä Viroa kauemmaksi, kunhan pääsen edes sinne. Ehkä viikoksi, tai miksei kuukaudeksi. Kesäloma on seikkailuita varten. Olen nuori, haluan seikkailla. Ehkä bändinkin kanssa. Olen aina haaveillut päästä Eurooppaan keikoille. Teemme kevääksi EP:n, kuka tietää vaikka se lähtisi lentoon.
Vuonna 2015 haluan olla itselleni hyvä. Olen lyönyt itseäni henkisesti ja fyysisesti turpaan jo kolmen vuoden ajan. Vuonna 2015 halaan itseäni, taputan itseäni olalle ja tarjoan itselleni oluen. Muistelen menneitä kaihoten ja ylpeänä, enkä kanna katkeruutta.
Ennen kaikkea vuonna 2015 haluan elää hetkessä ja olla miettimättä liikaa tulevaa. Toivon, että annan itselleni rauhan tehdä niin. Ja toivon itseltäni myös mahdollisuutta levätä. Ainakin yksi päivä viikossa, niin ettei ole mitään sovittuna. Ihminen ei ole kone, vaan löysä säkki lihasta ja nahkaa. Se on hyvä muistaa silloinkin kun on kova draivi päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti