Päivää, takana aamuvuoro, edessä yövuoro. Välissä epämääräinen ajanjakso, joka pitäisi jollain tavalla hyödyntää, tappaa pois. Tapan sen kirjoittamalle, tekemällä ruokaa, kirjoittamalla lisää ja nukkumalla päiväunet. Olen neljäosaisen suunnitelman kohdassa kolme: kirjoittamassa lisää. Kun herään, uusi päivä alkaa. Kahvinkeitin on jo ladattu.
En ole kai pitkään aikaan kirjoittanut taloudellisesta tilanteestani. Ehkä voisin uhrata sille tovin, osa teistä kuitenkin varmaan on ehtinyt miettiä, että miksi yllättävä hiljaisuus aiheesta jonka kanssa painittiin ainakin kahden kuukauden tekstien verran. No, yksinkertaisesti siksi, että olen saamassa palettia kasaan ja suunnitelmani ovat edenneet toivotunlaisesti.
Tein heinäkuussa monimutkaisen suunnitelman, jota olen siitä lähtien orjallisesti seurannut. Muutin halvempaan asuntoon ja maksoin rästilaskut pois lisälainalla. Nyt olen maksanut lisälainan pois. Verottaja muisti minua syyskuussa tuhannen euron veromätkyillä, joista olen nyt maksanut puolet pois. Toisen puolikkaan maksan ensi vuoden alussa, jolloin talouteni tulisi olla paremmissa kantimissa kuin viimeiseen kahteen vuoteen.
Tämän kuun viidestoista päivä maksan isältä lainaamani rahat takaisin. Se ei todennäköisesti merkitse hänelle juurikaan, mutta on minulle ehkä maksusuunnitelman tärkein kohta. Jotenkin koen, että on tärkeää vetää isäni silmissä oma painoni.
Isäni on niitä ihmisiä, joka ei ääneen vaadi mitään, mutta johon on todella vaikea tehdä vaikutus. Urameriiteilläni en ole loistanut, vaikka olenkin nuoresta iästäni huolimatta ehtinyt tehdä vaikka mitä. Jos pidän lupaukseni ja maksan velkani, ehkä isäni on minusta ylpeä?
Olen alkanut jo unelmoida millaista on aika, jolloin en ole enää kenellekään velkaa. Ai että se on varmasti vapauttavaa. En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa minulla olisi rahaa joka kuuluisi vain ja ainoastaan minulle. Voisin ostaa impulsiivisesti vaikka tyttöystävälleni kukkia tai säästää ja katsoa kuinka paljon saan kerrytettyä tilille. Pieniä harmittomia unelmia.
Olen yövuoron jälkeen reissaamassa bussilla tyttöystäväni luo Helsinkiin. Sunnuntaina tulen takaisin. Viikon päästä maksan velkani isälleni, ajatus tuntuu todella hyvältä. Asiat tuntuvat järjestyvän ja tavallaan se stressaa minua. Olen taas pääsemässä taitekohtaan, jolloin minulla on mahdollisuus päästä taloudellisen vakavaraisuuden vesille. Haluan sitä niin kovasti. Niin kovasti, että pelkään että karma jälleen kerran paiskaa minut kaivon pohjalle. Mutta sitten taas, paiskatkoon. Olen ehtinyt kerätä voimia, jaksan taas taistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti