perjantai 29. elokuuta 2014

Uudessa asunnossa.

Nyt on kulunut kaksi viikkoa siitä, kun taloudellinen kriisinä saavuttin taitekohtansa. Olen kuivilla, vaikka joudunkin muistuttamaan siitä itseäni joka päivä ainakin kaksi tai kolme kertaa. Esimerkiksi eilen, kun menin nukkumaan voisin vannoa, että sydän pyrki kurkkutorvestani ulos ja tänään aamulla, kun nousin ylös vatsassa tuntui siltä, että joku olisi lyönyt minua.

Olot ovat kuitenkin ohimeneviä. Onneksi, koska asiani alkavat oikeasti olla jo ihan mallillaan, voin nopeasti järkeillä itseni ulos ahdistuksen kourista. Lisäksi kiitos viime kuukausien ahdistuksen ja siitä läheisilleni juttelemisen, olen ollut huomattavan paljon interaktiossa minulle läheisten ihmisten kanssa. He auttavat minua unohtamaan murheet ja stressit, ja keskittymään olennaisiin asioihin - hymyilemään ja nauttimaan arjesta.

Muutin viime maanantaina uuteen asuntooni. Kämppä on unelmieni täyttymys. Vuokra on todella alhainen ja asunto erittäin siisti. Kylppäri on iso ja siinä on lattialämmitys. Laminaatin värinen lattiamatto luo tunnelmaa. Seinät vasta maalattu ja keittiö juuri laitetun näköinen. Eilen sisustettua asuntoani ihmetellessäni mietin ääneen miten olenkin näin onnekas.

Puhuin äitini kanssa puhelimessa pitkän tovin eilen ja koitin selittää hänelle miten minulla on näinä päivänä usein melkoisen siunattu olo, ihan kuin joku jossain haluaisi että saan asiani järjestykseen ja voin hyvin. Heitin jopa uskovaisflirttiä, sillä olen viime aikoina käynyt useasti hengellisten kysymysten äärellä. Äitini kuitenkin kunnon turkulaiseen sävyynsä teilasi ajatussiltani alkuunsa ja sanoi suurin piirtein näin: "Olet järjestellyt asioitasi lähes maanisesti nyt useamman kuukauden, etköhän voi kiittää asioidesi järjestymisestä itseäsi."

Tottahan se on. Olen järjestänyt asiani lähestulkoon itse, tietenkin läheisteni avustuksella. En kuitenkaan halua yliviivata kohtalon osuutta elämääni. Vaikka olenkin tehnyt isot linjaukset itse, palaset ovat loksahdelleet viimeisen kahden kuukauden aikana kohdilleen kuin itsestään. Tarvitsin halvan asunnon, sain halvan asunnon. Tarvitsin enemmän palkkaa, minulle aikataulutettiin yö- ja viikonloppuvuoroja. Tarvitsin tukea, sain sitä läheisiltäni. Ymmärrättekö mitä haen takaa? Ihmiselämä on 33% sitä minkä kanssa olet syntynyt, 33% sitä mitä itse suunnittelet ja 33% täyttä sattumaa.

No, kuka nyt laskee missä suhteessa mikäkin asia vaikuttaa. Ei elämää voi ennakoida. Kuka tahansa saattaa voittaa yhtenä päivänä lotossa ja jäädä seuraava auton alle. Yksi juttu kuitenkin on 100% varmaa, uusi asuntoni on siunaus. Se tulee tuomaan elämääni vielä paljon hyviä rauhallisia hetkiä ja mikä tärkeintä isoja taloudellisia säästöjä. En voisi olla tyytyväisempi. Ainoa suuri minus on, että jouduin luopumaan kissoistani. Ne ovat nyt äitinsä luona ja voivat hyvin. Ehkä juuri sen takia niidenkään menettäminen ei juuri nyt tunnu pahalta.

2 kommenttia:

  1. Kyllä, on ihan tylsää uskoa että kaikki on vain itsensä järjestelemisen tulosta... Tosin jo haluaminen saattaa pistää kapuloita rattaisiin, mut silti asiat voivat järjestyä osittain sattumalta. Niin on käynyt paljonkin. Varsinkin munkin muutoissa. Jossain lehdessä oli juttua siitä, että jo haluaminen ja niiden kirjoittaminen ylöskin saa asioita toteutumaan... taikaa siinä on oltava. Siinä oli myös siitä, että esimerkiksi jos halusi oman pihan hevosineen, mutta jos ei käytännön syistä onnistunut, niin mitä jos aloittaa vaikka ratsastustunneilla käymisellä. Eikö siinä ole jo osa unelmaa! Sitä voi toki olla onneton että ei saa kaikkea parasta nyt ja heti, mutta mä arvostan ensimmäistä elämänasennetta enempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä kaikessa elämässä rimaa ei vaan saa asettaa liian korkealle. Pitäisi aloittaa sellaiselta tasolta mikä on matalan kynnyksen päässä ja jatkaa siitä lapsen askelin eteenpäin.

      Nyt kun asiaa mietin, varmasti sillä että olen ottanut elämästäni vastuuta on paljon tekemistä sen kanssa miksi elämäni alkaa olla järjestyksessä. Tuntuu vaan jotenkin uskomattomalta, että ihminen voi tosiaan hallita omaa elämäänsä ja jossain määrin ympäristöäänkin.

      Oli miten oli, kiitos kommentista. Se oli inspiroiva. :)

      Poista