tiistai 15. heinäkuuta 2014

Yksi kuukausi vielä.

Kuten olen aiemmissa teksteissäni viitoittanut, viimeinen kuukausi on ollut melkoista vuoristorataa. Vanhana yrittäjänä minulle selvisi kesäkuun puolessa välissä, että menneisyyden haamut ovat sitkeämpiä kuin olin osannut odottaa. Sain kesäkuussa maksettavakseni sellaisen laskuvyyhdin, josta ajattelin etten selviäisi.

Seurasi kahden viikon pituinen ahdistuksen täyttämä stressikausi, jonka tuhansien tuntien taulukoinnin, suunnittelun ja kaavailun kautta keksin ratkaisun - ainoa tapa korjata tilanne lopullisesti olisi uudelleenjärjestää kaikki. Lopulta muutaman onnekkaan mutkan kautta sain kuin sainkin suunnitelmani ns. toteutusputkeen. Alkoi muutos.

Hankin työpaikkani kautta itselleni uuden asunnon. Otin lisää lainaa ja maksoin laskut pois. Sain stressin ja ahdistuksen hetkeksi taittumaan. Muutan uuteen asuntooni virallisesti asumaan 1.9., mutta muutto olisi tarkoitus hoitaa jo aiemmin. Pääsen muutossa eroon kissoista ja pääsen aloittamaan uuden, edullisemman ja vastuuntuntoisemman elämän.

Vielä on tasan kuukausi siihen, että olen ns. selvillä vesillä. Jos minulle ei tule seuraavan kuukauden sisään yllättäviä useamman sadan euron laskuja, voin sanoa, että olen käytännössä katsonut henkilökohtaista konkurssia silmiin ja selvinnyt voittajana (tunne, joka monelle yrittäjälle on varmasti tuttu). Jos elokuun 15 päivä kirjoitan teille, että "lainat maksettu, kaikki ok", voin luvata teille että silmistäni valuu kirjoitushetkellä onnen kyyneliä, sillä niin käsittämättömän hyvältä tuntuisi päästä nyt vihdoin viimein ja lopullisesti kuiville.

Tällä hetkellä voimani riittävät hyvin töissä käyntiin, budjetilla elämiseen, tyttöystäväni kanssa elämästä nauttimiseen, sekä ystävien kanssa vapaa-ajan viettoon. Voimani riittävät ookoosti olla kissoille vastuuntuntoinen huoltaja ja leikittäjä, sekä budjetoimaan talouttani eteenpäin aina kolme kuukautta kerrallaan. Voimani eivät tunnu riitä jatkuvaan stressaamiseen ja ahdistukseen, päivien kulumisen odotteluun ja yksinäisyydessä vellomiseen.

Mutta enää kuukausi, ja jokainen kuluva päivä ilman lisälaskuja on yksi lähemmäs vihreitä niittyjä. Yksi kuukausi, senhän nyt seisoo vaikka päällään. Voisin elää tällä hetkellä elämäni parasta aikaa, ja siis elänhän minä, aina kun en stressaa ja vello. Vaan elän samalla myös elämäni opettavaisinta aikaa. Näiden kokemuksien jälkeen olen taas ehjempi ihminen. Mutta seuraavan kuukauden ajan olen vain, ja odotan että aika kuluu. Ja koitan saada odotteluajasta mahdollisimman paljon irti, onhan sentään kesä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti