Jaksamisesta.

Täytyy myöntää, että välillä minusta tuntuu että olen jollain tavalla maanisdepressiivinen. Ainoa ongelma vaan on se, että minulla ei ole maanisia ja depressiivisiä kausia, vaan nuo hyvät ja uutterat olot ja alakuloisen surkeat olot mahtuvat samaan päivään. 

Kyse ei ole maanisdepressiivisuudesta. Uskon, että olen vaan ns. erityisherkkä. Se ei ole tässä tapauksessa hyvä tai huonoa asia, se vaan on jotain mitä pieni osa ihmisistä on. Ominaisuus, jonka kantaja kokee maailmaa hieman enemmän kuin muut. Sen riemut ja surut.

Olen alkanut miettiä olisiko jotain mitä voisin tehdä itselleni, että olisi helpompi saavuttaa onni ilman alakuloja. Maailman kun voi kokea monella tavalla. Jatkuvasti framilla on kauniita ja hienoja asioita, sekä ikäviä ja epäreiluja asioita. Uskon kuitenkin että jos elämässä on noin muuten perusasiat kohdillaan, on niitä ikäviä ja epäreiluja asioita helpompi kestää. Ja niitä kauniita ja hienoja asioita ei välttämättä edes tarvitse arjesta selviämiseen.

Mutta jotenkaan sitä ei itse kuitenkaan voi valita, että miten maailman milloinkin kokee ja millainen olo siitä tulee. Tiedän että minulla on esimerkiksi tällä hetkellä asiat paremmin kuin vuosiin. Onnellisuuden sietämätön vaikeus. Aina löytyy asioita, jotka voisivat olla paremmin ja sitten niihin keskittyy, vaikka samalla olisi miljoona asiaa jotka on hyvin, joihin voisi ihan yhtä lailla paneutua. Ja vaikka joskus niihin osaisikin paneutua, ote saattaa helposti lipsua.

Minulla alkaa loma kahden päivän päästä. Viime aikoina on tullutkin sellainen olo, että loman tarpeessa. Silti jos voisin, lahjottaisin sen loman kernaasti pois. Tiedän että lähipiirissäni on ihmisiä jotka tarvitsisivat tuota lomaa huomattavasti enemmän kuin minä itse. Otankin lomani siltä kantilta, että kerään lomallani voimia, että voin taas olla paremmin avuksi läheisilleni.

Välillä mietin tuleekohan elämästä koskaan helpompaa. Joskus tuntuu siltä, että vaikka menen jatkuvasti eteenpäin ja liikun kohti stressittömyyttä ja huolettomuutta, palaan aina samojen ongelmien ääreen. Oli ne ongelmat sitten hankalia ihmisiä, velvollisuuksia tai vaikka omasta hajamielisyydestä aiheutuneita juttuja, löydän itseni säännöllisesti niiden ääreltä.

Ehkä voisi auttaa jos vaan lakkaisin välittämästä, mutta voiko niin päättää? En jotenkaan usko että voi. Ainoa asia mitä keksin on vaan vetää rajoja ja oppia tuntemaan itsensä, mihin sitä taittuu ja mihin ei. Puolustaa omaa ja läheisten hyvinvointia viimeiseen asti.

Kai tajusin juuri tätä kirjoittaessani, että aikuisena ihmisenä me kaikki olemme itse vastuussa omasta hyvinvoinnistamme. Kukaan ei tee sitä puolestamme. Ja meidän täytyy olla röyhkeitä ja itsekkäitä aina kun tilanne sitä vaatii, että jaksamme taas vuorostaan olla niitä hyviä ja auttavaisia auttavaisia ihmisiä, silloin kun meitä aidosti tarvitaan.